Tässä 40-luvun tyttöjen kuulumisia ystäväkirjamuodossa vielä viimeisen kerran. Seuraavaan 40-lukupostaukseen saan vihdoinkin aloittaa Mustapekka-nimisen kirjan, joka on kirjoittajansa ensimmäinen päiväkirja.
Sitä ennen esittelen vielä Hertan ja Raijan.
Minä Hertta (loput nimet poistettu), joka olen syntynyt 1900-luvulla täällä "rakkaassa" Hesassa.
Rakastan, hyvin paljon itseäni, Tuomikoskea, maalaiselämää kaikissa muodoissaan, kaikkia eläimiä (mutta en sellaisia kuin luteet, kirput, täit, torakat ym. ovat), silakkalaatikkoa, jossa on paljon etikkaa, makeata, loikoilemista, kun on jokin ihana "romsku" luettavana. Rakastan paljon ym.
Vihaan, tekopyhiä ihmisiä, "Pellen" ilkeitä piikkejä ja loukkauksia, omaa tyhmää päätäni, mutta minä en vihaa itseäni, en ainakaan tällä hetkellä, joskus kyllä.
Ihailen, viisaita koiria, rehellisiä ihmisiä kaikissa asioissa, sillä minä en ole sitä.
En voi sietää, ihmisiä, jotka tunkeutuvat toisen asioihin, sellaisia, jotka aina räpättävät aina itsestään (siis itseäni).
Pelkään; että päässäni on mätää, pelkään pimeätä (2/5 -48 jatkoa Marjaniemessä) mitä minulle joskus tapahtuu, kun olen niin oikukas ihmistaimi.
Muistan; päivät tai paremminkin illat, jolloin on päähämme pälkähtänyt ideoita, joiden johdosta olemme monet raitsika rahat uhranneet, päivän 30.3. -48, päivän 24.2. -48, jolloin tapasimme taas hänet.
Tunnustan; että olen suurin aasi mitä maailmassa voi olla, olevani itsekäs kuin pieni lapsi; kuuluvani Nikkilään sinne eristetylle osastolle,
Toivon; että elämäni joskus voisi olla järjestyksessä niin sisäisesti kuin ulkonaisestikin, varsinkin sisäinen elämäni, että joskus saisin soutaa purteni avioliiton satamaan hänen kanssansa, että joskus voisin olla hyvä äiti lapsilleni, että Jumala ottaisin minut kiinni oikein lujasti, etten siitä enää irti pääsisi ja enkä enää oikuttelisi ja väittäisi vastaan. Aamen.
Minä Raija
Rakastan: Jumalaa (voitko ajatella hellempää ja parempaa isää kuin Hän?). Rakastan Suomen luontoa. Luulen, ettei ole olemassa mitään kauniimpaa ja puhtaampaa Taivaan Isän antamaa lahjaa kuin se. Ajattele esim luontoa Aulangon tornista tai sen kauniin linnan kaunista pihaa. Rakastan taidetta, ennenkaikkea musiikkia. Rakastan kaikkia opettajiani. Rakastan vanhuksia (eivätkö he ole suloisia?) Rakastan maalaiselämää kaikissa muodoissaan.
Vihaan: Tällä hetkellä en vihaa muuta kuin syntiä ja itseäni
Ihailen: Lujia ja eläviä kristittyjä, kärsivällisyyttä ja itsehillintäkykyä omaavia ihmisiä, kuten esim Gassua ja Koposta. Ihailen ihmisiä, joilla on omia mielipiteitä eivätkä kulje toisten vanavedessä.
En voi sietää: kieroutta enkä itsekkyyttä.
Pelkään: Eilen minä pelkäsin, mutta en viitsi sanoa mitä. Tänään en pelkää mitään, sillä korvissani soi eilen kirkossa laulettu virsi: "Pois pelko, Herran kansa…"
Muistan: nyt niin kauhean paljon, etten tiedä, mitä kaikkea kirjoitan. Muistan mm. kun istuimme viereikkäin sohvalla, Palosuo silmiemme edessä, kummallakin meistä oli yhtä tyhmät aivot ja kuinka kielemme solmut aukenivat kun pääsimme ulos. Muistan Aulangon matkan ja siellä syödyn kaakun! Muistan kuinka te lapset olitte tuhmia, kun potkitte isää ja äitiä siellä alasängyissänne. Muistan, kuinka loikoilimme linnan pihalla ja kuinka sinä ja Lali saitte jotankin päähänne ja niin tapahtui jotakin aavistamatonta. Ehkäpä muistatte sen itse paremmin? Tarkoitushan sillä kaikella täytyi olla.
Tunnustan: olevani itserakas ja pessimisti, vaikka yritänkin olla uskovainen.
Toivon: itse pysyväni aina uskovaisena, mutta kuitenkin toivon tulevani paremmaksi. Toivon, että kaikki saisivat tuntea, miten rikasta ja vaihtelevaa elämä uskovaisena on. Toivon, ettei ystävyytemme, joka nyt on päässyt alkuun, koskaan katkeaisi.
Eikö Hertta olekin ihana? Hän taitaa kaikessa epätäydellisyydessään olla suosikkini koko porukasta :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti