22.5.2014

40-luvun tyttöjen ystäväkirjasta, osa 3

Nyt kun on liian kuuma tehdä mitään muuta, on sopiva hetki kurkistaa jälleen roskalavalta löytyneen päiväkirjan kansien väliin. Vuonna 1948 kirjoitetusta ystäväkirjasta esittelen tänään ihanan Lailan.

Osa 1, Osa 2



Minä Laila (loput nimet jätetty pois)

Rakastan: Suomea vallan hirveästi ja sen ohella kaikkea sitä, mikä liittyy Suomeen. Musiikkiamme, kirjallisuuttamme, nyt pinnalle päässyttä yleisurheiluamme, pesäpalloa (rakastan on liian lievä verbi tuohon), Viralaa eniten tässä maailmassa, sieltä tuntemaani Suomen luontoa, Kalevalaa ja Rauniota, paitapuseroita ja skotlantilaisia paimenkoiria, täytekakkuja, purukumia, parasta ystävääni Anna-Liisaa, ystävällisiä ja auttavaisia ihmisiä, kouluelämää ja montaa muuta asiaa, jotka jääkööt suulla puhuttavaksi.

Vihaan: tällaisia loppuunkulutettuja ja aikansa palvelleita kynänteriä, joiden jättämä jälki on sukua harakanvarpaille, ikävä kyllä kesäillan idylliin kuuluvia hyttysiä ja sammakoita, punasilmäisiä särkiä, jotka ongella ottaessa koettelevat kärsivällisyyttä kiskomalla siimasta, sateisia lupapäiviä ja niitä monia ihmiskunnan erehdyksiä kuten sotaa, edellisestä johtuen politiikkaa ja meidän ihmisten anteeksiantamattomia heikkouksiamme.


Ihailen: niitä, jotka ovat tehneet Suomea kuuluisaksi muualla ja yleensä ihmisiä, jotka ymmärtävät tehdä jotakin Suomen hyväksi, kaikkia neroja, esitaistelijoita, lordi Baden-Powellia ja Haukialan Eeroa (mikä yhdistelmä), maailman suurinta taideteosta – luontoa, englantia (sekä isolla, että pienellä alkukirjaimella).

En voi sietää: vahingoniloisia ihmisiä, huulipartaisia miehiä, sitä, että tavaroitani pengotaan, hernerokkaa ja perunapuuroa (jos ne olisivat ainoat ruokalajit maailmassa, täytyisi minun kai tilata itselleni arkku), juoruilevia, kieroja ihmisiä, so. susia lammasten vaatteissa, lunttausta.


Pelkään: hammaslääkäriä, että olen tuomittu kuolemaan hukkumalla (horoskooppini on vesimies ja 2 kertaa olen mennyt kumoon järvellä = kolmas kerta toden sanoo.) olevani liian huono pyhittämälleni tehtävälle, Kalmantanssi-nimistä levyä, siinä kuulee ja näkee, kuinka kuoleman henget tanssivat haudalla.

Muistan: kuinka pistin teillä saamani voileivän taskuun, kun isäsi tuli keittiöön, miten 9-vuotiaana heitin erästä poikaa silmäluomeen kivellä ja sain siitä hirmuiset torat, kaikki iki-ihanat Viralassa viettämäni kesät, järventaustan, kun siellä kukkii villinä valkoiset ruusut ja kullerot, viimekesäisen asuntoni "Pilvilinnan", miten Eetun kanssa viime kesänä aioin pukeutua lettipäiseksi pitkähameiseksi salotorpan tytöksi ja lähteä Hämeenlinnaan kukkia myymään, viime kesäkuun viimeisen lauantain ja elokuun 18:nnen päivän, joka on ollut ehkä kauhein elämässäni.


Tunnustan: olevani liian laiska läksyihin ja liian ahkera pesäpalloon nähden, olleeni joka vuosi hernevarkaissa kartanon maalla, olevani kuutamon ihailija, että nimeni on joskus ollut Aila, syttyväni ja sammuvani liian pian, olevani optimisti.

Toivon: sen vanhan toivomuksen, että kaikki toivomukseni toteutuisivat, niin itseeni, tulevaisuuteeni, valkolakkiin ja ensi kesään nähden, että Anna-Liisan ja minun välinen tosiystävyys aina kestäisi, ja että se 7 munan kakku, jonka me, Vinski ja minä Aulangolla syömme, ei veisi meitä ennenaikaiseen hautaan.


Näitä ystävien esittelyjä on jäljellä vielä kaksi. Sen jälkeen käyn vuonna 1947 kirjoitetun päiväkirjan kimppuun ja toivon että pääsen tutustumaan Lailaan, Anna-Liisaan ja Sirkkaan hieman paremmin.

1 kommentti:

  1. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...