2.10.2013

Aarteita 40-luvulta


Eräänä aamuna, kävellessäni tuttua reittiä päiväkodilta bussipysäkille, ohitin roskalavan, joka näytti siltä että sitä pitäisi mennä tutkimaan tarkemmin. En ehtinyt bussiin mutta löysin jotain ihanaa ja arvokasta.

Ensimmäiseksi silmäni osuivat tähän vanhaan matkalaukkuun, joka oli kiedottu kauniisti ruskeaan paperiin. Koska minulla ei ole omaa matkalaukkua, päätin ottaa sen talteen.




Kuorittuani paperin pois, havaitsin että laukku oli ehjä ja hyväkuntoinen, mutta lukossa. Pitää siis opetella tiirikoimaan tai penkoa kirpputoreja ja vanhojen tavaroiden liikkeitä, kunnes löydän oikeanlaisen avaimen. Onneksi laukun sisällä ei tunnu olevan mitään. Muuten kuolisin uteliaisuuteen.




Tämä merkki ei ole tarra eikä kangasmerkki. Jos se on painettu suoraan laukkuun, voisin ehkä löytää valmistajan ja sitä kautta puuttuvan avaimen. 




Nostettuani laukun turvaan, ryhdyin tutkimaan mitä muuta roskalavalle oli kannettu. Vilkuilin ympärilleni mahdollisten pahastikatsojien pelossa, ja kun ketään ei näkynyt, nostin hameenhelmaa ja kiipesin penkomaan roskien keskelle.

Olin sekä iloinen että surullinen, kun huomasin että suuri osa poisheitetyistä tavaroista oli kuulunut samalle ihmiselle. Kyseessä saattoi olla kuolinpesän irtaimisto tai läjä vanhainkotiin muuttaneen ihmisen tavaroita, mutta jonkun olisi pitänyt säästää tai myydä tavarat, eikä heittää niitä roskiin. Paatuneena dyykkarina päätin olla se joka nämä säästää, joten pengoin vimmaisesti mattojen ja käsilaukkujen seassa, kunnes löysin säkillisen kirjoja. Näiden kuvassa näkyvien lisäksi kirjoja, oppaita ja vihkosia lähti mukaani muovikassillisen verran.




Osa kirjoista oli vanhoja nuortenromaaneja, joita siihen aikaan kutsuttiin tyttökirjoiksi. Takakannen mukaan sarjaan kuuluvat kirjat ovat maksaneet 15-24 markkaa, ja ne on julkaistu vuosina 1938 - 1940. Mukana oli myös vähän uudempi, 50-luvun versio L. Montgomeryn kirjasta Sateenkaarinotko. Montgomeryn tyttökirjat ovat kuuluneet lapsesta asti lempilukemistooni ja ilahduin Sateenkaarinotkon värikkäästä kansikuvituksesta.

Kirjoissa oli myös omistuskirjoitukset, joista selvisi, että ne olivat olleet joululahjoja tavaroiden omistajan perheeltä. Vuodatin muutaman kyyneleenkin, kun yhdessä toivotettiin hyvää joulua äidiltä. Tiedän, että tavara on vain tavaraa ja myös omat kirjani ja muistoesineeni tulevat joskus olemaan vain kaatopaikan täytettä, mutta silti näiden selailu liikutti ja teki olon haikeaksi pitkäksi aikaa.




Romaanien lisäksi kirjapinosta löytyi vuonna 1938 julkaistu oppikirja tyttökoulujen kotitalousopetusta varten, sekä tanskalaista alkuperää oleva Lasten leikit ja askartelut vuodelta 1948. Näistä kumpikin ansaitsee oman postauksensa, kunhan olen ehtinyt lukea ne ensin.




Ote Tyttöjen keittokirjasta. Kuinka moni teistä huuhtelee rusinat ja korintit lämpimällä vedellä, kuivaa ne pyyhkeillä ja kierittelee jauhoissa ennen taikinaan lisäämistä, tai paistaa pikkuleipätaikinasta koekakun ennen kuin koko taikina leivotaan? Entä miten säilytätte pikkuleivät? Tiesittekö, että ne pitää säilyttää kannellisissa pelti-, lasi- tai posliiniastioissa? Sivujen väleistä löytyi ruutupaperille kirjoitettuja reseptejä, postikortteja ja jopa vanha sähkölasku. Ensi kerralla kun joku tärkeä paperi on kadoksissa, pitääkin muistaa katsoa viimeksi lukemani kirjojen sivujen välistä.




Nuorille, jotka miettivät miksi alkaisivat isona, voisi tällaisesta oppaasta olla hyötyä 2000-luvullakin. Niille isoille ihmisille, jotka esimerkiksi yt-neuvottelujen seurauksena miettivät ammatinvalintaa jo toista tai kolmatta kertaa, hyvät neuvot tulisivat myös tarpeeseen. Teen tästäkin kirjasta varmasti oman postauksena.




Näitä lorukirjoja löysin kaksin kappalein. Nämä olivat suosittuja ainakin äitini lapsuudessa, mutta en tiennyt tai muistanut miten tummia sävyjä värssyistä löytyy. Tämän sivun runo yhdistettynä söpöön kiiltokuvaan on samaan aikaan huvittava ja kauhea yhdistelmä

"Hiljaa syttyy nuori lempi
Hiljaa hiipii tumma yö
Hiljaa kärsii sydän nuori
Hiljaa kuolon kellot lyö"




Viimeiseksi esittelen ne kaksi asiaa, joiden vuoksi tämä roskalavaseikkailu tulee jäämään ikuisesti mieleeni. Nämä kaksi päiväkirjaa eivät olleet kirjasäkissä, vaan roskien seassa kostuneina ja melkein hävinneinä. Löysin isomman niistä aamulla ja illalla kotiin palatessani tunsin pakottavaa tarvetta mennä varmistamaan löytyisikö päiväkirjoja lisää. Löysin toisen, enkä usko että yhtään jäi jäljelle.

Ensimmäinen päiväkirjoista, Mustapekka, alkaa vuodesta 1943 ja se on tekstin mukaan omistajansa ensimmäinen. Toinen on vuosilta 1947-48 ja kirjoittaja kertoo sen olevan hänen neljäs päiväkirjansa. Mietin pitkään olisinko saanut edes ottaa näitä itselleni ja mitä saisin näillä tehdä. Lopulta keksin soittaa pariin divariin ja kysyä neuvoa kirjojen suhteen. Vanhojen kirjojen tuntijoiden mukaan saan tehdä päiväkirjoilla mitä tahansa, elleivät ne ole julkisuuden henkilön kirjoittamia. Jopa tekstit saan halutessani julkaista. Mitään rahallista arvoa päiväkirjoilla ei ole, onneksi. Olen enemmän kiinnostunut siitä perspektiivistä, jonka voin kirjojen avulla saada omaan, 2000-luvun elämääni. Sen arvo on mittaamaton.




Nimen nähtyäni tunsin hengenheimolaisuutta kirjoittajan kanssa, koska minullakin oli ennen tapana antaa nimi päiväkirjoilleni.  Sillä, jonka kannessa oli lentävä porsas, taisi olla nimenä Einari.




Omissa päiväkirjoissani en jaksa kuvailla maailmaa, ajankohtaisia ilmiöitä tai omia tekemisiäni kovinkaan tarkkaan, vaan keskityn antaumuksella lähinnä poikien edesottamuksiin. Pidin ilmeisesti maailman tärkeimpänä asiana pohtia, katsoiko Antti-Mikko-Jukka minua välitunnilla tai raportoida siitä kansainvälisestä kohu-uutisesta, että Antti-Mikko-Jukka puhui minulle.  

Vaikka 40-luvun päiväkirjoissa ollaan tunnollisia ja ihaillaan Suomen sotasankareita ja Mannerheimia, on ihanaa huomata että romantiikallakin oli paikkansa sen ajan maailmassa. Tämän sydämen näkeminen oli ihana synninpäästö omalle totaaliurpolle teini-itselleni (ja sille melkein aikuiselle, joka pari vuotta sitten soitti kädet täristen ystävälleen kertoakseen tunteistaan, ja oli puhelua varten kirjoittanut vihkoon kaikki tärkeät asiat).




Kun avasin tämän uudemman päiväkirjan, löysin sen välistä kirjeen ja pitsiliinan. Taisin sanoa sen jo, mutta olen uskomattoman liikuttunut koska tämä aarre päätyi käsiini.




Tämän päiväkirjan ensilehdet on omistettu ystäville. Yhteensä viisi kirjoittajan ystävää on kirjoittanut ajatuksiaan otsikoilla Rakastan, Vihaan, Ihailen, En voi sietää, Muistan, Tunnustan, Toivon ja Pelkään. Vaikka kieli on erilaista, osa vastauksista on ihan tätä päivää. Toiset taas ovat niin kaukana nykypäivästä kuin vain voi kuvitella. Eräs ystävistä kirjoittaa ihailevansa ylioppilaita, tähtitaivasta, säveltäjiä sekä kirjailijoita. Toinen kertoo rakastavansa Suomen kevättä, auringonpaistetta ja hiirenkorvalla olevia koivuja, sekä koulua niinä päivinä, jolloin ei ole Raskin tunteja eikä pesäpalloa. 




Voisikohan tämä kangaspala olla muisto jostain ihanasta mekosta tai mekkohaaveesta? Vaikka tyttöjen tilanne vaatetuksen suhteen on nykypäivänä varmasti paljon parempi kuin 40-luvulla, digitaaliset valokuvat Vero Modan farkkulegginsseistä eivät toimi muistoesineinä yhtään näin hyvin.




Vuosi vaihtuu ja kirjoittaja miettii kuinka monta tunteenpurkausta kuluneen vuoden aikana tulikaan kirjoitettua. Tuttuja mietteitä myös meille näppiksellä kirjoittaville... :)






Roskalavalta löytyi kolmaskin päiväkirja. Se on tyhjä. Jos uskoisin kohtaloon ja ennusmerkkeihin, tekisin tästä sen johtopäätöksen, että päiväkirja on lahja maailmalta minulle. 

Voisin tulkita sen niin, että on tullut aika kääntää uusi sivu, mutta koska kyseessä on minun löytöni, saan myös valita tulkintatavan. Tämä on siis merkki siitä, että maailma on kuin tyhjä lehti, jolle voin kirjoittaa mitä ikinä haluan.

Kiinnostavatko 40-luvun jutut ketään teistä? Jos haluat kuulla mitä kirjojen sisältä paljastuu, kerro siitä komentilla. Voisin tehdä 40-luvun tyttöjen elämästä vaikka kokonaisen juttusarjan jos joku haluaa aiheesta kuulla.


19 kommenttia:

  1. Loistava postaus ja mielettömiä aarteita! Ensimmäistä kertaa olen blogissasi ja tämähän vaikuttaa mielenkiintoiselta.

    VastaaPoista
  2. Haluaisin kuulla lisää! Mummi on syntynyt 1930 ja joudunpa varmaan näyttämään tämän postauksen hänelle. Jos kirjoitat lisää, on lisää näytettävää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos mummillasi on muistokirjoja ja niissä makaabereja muistovärssyjä, olisin kiinnostunut niistä :)

      Poista
  3. Ihana postaus. Itsekin meinasi tulla tippa linssiin muutamaankin otteeseen.. Ehdottomasti kiinnostaa nämä jutut, lisää kehiin!

    VastaaPoista
  4. VAU! Ja kiinnostaa :). Mä muuten rakastan Anna-kirjoja! Anna on inspiroinut mua ihan valtavasti siinä millainen nainen haluan olla. Me ollaan just löydetty ilmaiseksi koko lastenhuoneen sisustus, mut sä oot tehnty vielä hienommat dyykkausket :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä rakastin Anna-kirjoja myös, ja Uuden kuun Emiliaa ja Pikku naisia. Pitäisköhän kaivaa ne taas jostain esille ja käyttää syksy niiden lukemiseen.

      Poista
  5. Kiinnostaa kuulla, koska nyt sinulla on ainutlaatuinen mahdollisuus päästä näkemään tuon ajan elämää ja tunteita, tavalla josta ei historiankirjoissa kerrota. Aivan mahtava postaus!

    VastaaPoista
  6. Mahtava löytö!

    Sattuiko seassa muuten olemaan yhtään Elina Aron, Hannu Hartuksen tai Aaro Hongan kirjaa? Olen nimittäin kiinnostunut löytämään vanhojen sukulaisten teoksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Katleena! Ei ollut sun sukulaisia pinoissa ollenkaan. Jotain yrityskirjallisuutta siellä kyllä oli, joka saattais sopia alaasi :)

      Poista
  7. Juttusarja EHDOTTOMASTI!!! :)

    VastaaPoista
  8. Luit mun ajatukset! Mietin just että alan illalla kirjottaa tuolta päiväkirjasta tekstiä ylös ;)

    VastaaPoista
  9. Luin löydöstäsi tänään lehdestä, ja tännehän, oli pakko tulla lukemaan lisää. Upea löytö, upeasti käsittelet elettyä elämää. Hienointa on, että jaat tämän muiden kanssa. Kiitos.

    VastaaPoista
  10. 15.2.2015 klo 16.25
    Minä myös luin tänään eilisestä Ilkka-lehdestä ja tutustui blogiisi ja siellä varsinkin 40-luvun tyttöjen päiväkirjoihin. Kiitos, että pelastit ne, ihmettelen, kuinka joku on voinut heittää roskalavalle. Ei ole kyllä katsonut käsiinsä, mitä tekee.
    Arvokas löytö, todella.

    VastaaPoista
  11. Kiinnostavaa ja liikuttavaa! Sattuuko kirjoissa olemaan mitään mainintaa tuon ajan filmitähdistä? Erityisesti kiinnostaa Rauli Tuomi, joka oli tuolloin varsin suosittu ja jonka elämää tutkiskelen.

    VastaaPoista
  12. Hei. Luin tänään lehdestä löydöstäsi ja sieltä bongasin blogisi. En ole koskaan harrastanut blogien lukemista, mutta tässä olen lueskellut blogiasi jo tovin.
    Hienoa, että pelastit kirjat ja kerrot niistä muillekin. Lämminhenkinen ja todentuntuinen tunnelma. Kiitos paljon.
    Terveisin Sirpa

    VastaaPoista
  13. Ihania löytöjä! Laitoin blogisi jo joku aika sitten kirjanmerkkeihin, "myöhemmin palattaviksi", mutta nyt vasta tänne muistin tulla. Tiedän niin hyvin nuo tunteet, jotka koit kirjat löytäessäsi. 1900-luvun alkupuolen lasten ja nuorten kirjat sekä ihan viihteelliset "kioskikirjat" ovat hirveän viehättäviä. Nuo päiväkirjat ovat todellakin aarre! Hienoa, että ne löysi joku, joka osaa niitä arvostaa. Olen myös syvästi kateellinen. :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...