Sivut

20.3.2014

40-luvun tyttöjen ystäväkirjasta, osa 2



Minä Sirkka (loput nimet poistettu)

Rakastan.
Suomen kevättä, auringonpaistetta, hiirvenkorvalla olevia  koivuja ja käen kukuntaa, maaseutua kesällä, puutarhatyötä jos saa tehdä sitä omassa puutarhassa, yksinäisyyttä silloin tällöin, koulua niinä päivinä jolloin ei ole Raskin tunteja eikä pesäpalloa, kirjoja, joitakuita opettajia, hetkellisesti joitakin ihmisiä, aina isoisääni, ja heidän punaista “Onnelaansa” Savossa.





Vihaan.
Tällä hetkellä en voi vihata mitään, kun on näin ihana aamu ja metsä ikkunani alla on linnunlaulua täynnä.




Ihailen
kauniita, tyylikkäitä ihmisiä, tauluja, musiikkia, vaikken olekaan musikaalinen, kauniita huonekaluja y.m. Ihmisiä, joilla on omia itsenäisiä mielipiteitä, ja jotka tuovat ne julki, rotuhevosia ja koiria, Telenin suorasukaisuutta ja Koposen kärsivällisyyttä.




En voi sietää.
Liian itsekeskeisiä ihmisiä, kylmyyttä, filmitähtien kuvia koulukirjojen kansissa, tungettelevia tätejä, joille pitäisi kertoa kaikki asiansa maan ja taivaan välillä, että aikaihmiset puhuvat koululaiskieltä, parsittavia sukkia enkä kessunhajua.




Pelkään.
Vihaisia hevosia, käärmeitä mansikassa ollessa, opettajia, kun en ole lukenut läksyjäni, kesäkuun 2:sta päivää ja hiukan toukokuun viimeistä.




Muistan.
Viime juhannuksen, hetken 1. syysk. jolloin kävin sanomassa tyttönorssin rehtorille, etten tulekaan sinne vaan tänne, ensimmäisen päivän tässä koulussa, ensimmäisen Telenin tunnin, ja hänen ensimmäiset sanansa: “Täällä ei ole hiljaisuutta!”


Tunnustan.
Että pidän Helsingistä, meidän koulusta ja meidän luokasta, että olen itsekeskeinen ja itserakas ihminen, että mielelläni vetädyn syrjään työstä joka ei minua miellytä, että Tuomikoski ei taida oikein pitää siitä että käytän englannin tunnin tällaiseen hommaan.




Toivon.
Että Aulangon matkasta tulisi hauska, että kaikki numeroni eivät laskisi kevättodistukseen, että oppisin puhumaan englantia ja pääsisin ulkomaille.


Nämä merkinnät ovat löytämästäni päiväkirjasta, joka on kirjoitettu vuonna 1948. Tarina siitä, miten päiväkirjat päätyivät käsiini, löytyy tämän linkin takaa ja ensimmäinen ystäväkirjan osa täältä.

Päiväkirjassa on vielä neljän ystävän esittely jäljellä. Kiinnostavatko ystäväkirjamerkinnät teitä, vai siirrytäänkö suoraan Sinikan elämään vuonna 1947? Kuulisin mielelläni muitakin kommentteja siitä, millaisia ajatuksia nämä melkein 70 vuoden takaiset merkinnät teissä lukijoissa herättävät.

2 kommenttia:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...