16.10.2015

Maailman parhaat tussit



Tämä ei ole kaupallinen yhteistyöpostaus. En ole siis saanut mitään siitä hyvästä että mainostan näitä tusseja, ellei niitä huvittuneita hymyjä lasketa, jotka sain kun marssin kalliolaiseen tussi- ja maalikauppaan julistamaan että olen rakastunut. Tusseihin. 

7.10.2015

Maybe she's born with it?

Olen tuttavapiirini virallinen käsityöihminen. Usein kun joku kavereistani siivoaa kaappejaan ja päättää luopua käsityötarvikkeistaan, ne päätyvät roskiksen sijaan minulle. Ystävältäni Ainolta saamastani pussukasta löytyi myös tämä Jamaikalta tuotu puinen naamio, jota päätin ehostaa hieman.

En muista oliko työn alkuperäinen tarkoitus kritisoida länsimaista kauneusihannetta, mutta ei kai tässä muutakaan voi. Meikkivoidetta, poskipunaa, vähän luomiväriä, huulikiiltoa ja ta-daa. 



6.10.2015

Peppi Pitkätossu -äitiys ja sen varjopuolet



En fanita sääntöjä, en yhtään. En tykkää auktoriteeteista enkä komentelusta, en edes silloin kun yritän komentaa itse itseäni. On ilmiselvää että kärsin tästä ominaisuudestani jatkuvasti, enkä suosittele sitä kenellekään, mutta joskus siitä on hyötyäkin.

1.10.2015

Ihmeellinen Lemon Drop -chili.


Kun googlaa ohjeita chilin kasvatukseen, heti ensimmäisissä tuloksissa kerrotaan sen olevan tosi helppoa. Kun aiheeseen syventyy tarkemmin, saattaa huomata ettei se ehkä niin helppoa olekaan. Teksteissä vilisee termejä kuten kookoskuitu, erikoismulta, valaiseminen, lannoitteet, idätyslämpötila, ilmanvaihto, desinfioiminen ja kukkien nyppiminen. Onneksi ehdin kokeilla kasvatusta käytännössä ennen ohjeiden lukemista, ja tiedän nyt kuinka paljon jaksan tämän harrastuksen parissa hifistellä.

5.3.2015

AITOTUNE eli "sori musta ei oo kuulunu vähään aikaan mut mitä sulle kuuluu?"


Kuvissa näkyvä projekti on mielettömän, tai jopa uskomattoman hieno DIY-kaiutin, jonka tein kesän hauskimmissa puutarhajuhlissa viime heinäkuussa. Valmistuneita projekteja ei sen jälkeen ole juuri kertynyt, ellei neulottujen pipojen kasaa ja yhtä sohvaprojektia lasketa. Puolivalmiita töitä sen sijaan löytyy, ja aloitettuja tai idean asteella olevia enemmän kuin osaan laskea.