Muistatteko, kun löysin viime syksynä aarteen roskalavalta? Ne 40-lukulaiset kirjat ja kaksi täytettyä päiväkirjaa?
Otin viimeinkin projektikseni kirjoittaa päiväkirjojen tekstit koneelle, ja samalla julkaista niistä parhaita paloja täällä blogissa. Päästäksemme oikeaan tunnelmaan, on luultavasti hyvä aloittaa vuonna 1947 kirjoitetun päiväkirjan ystäväkirja-osiosta, vaikka toisessa päiväkirjassa olisikin vielä vanhempia tekstejä. Näitä lukiessa valkenee heti, mikä nykyään on eri lailla, vaikka sen sanoiksi pukeminen onkin hankalaa.
Yritin säilyttää alkuperäisen tekstin muotoilut sellaisenaan, mutta joissain kohdissa jouduin epäselvän käsialan vuoksi tulkitsemaan. Julkaisen kirjoittajista myöskin vain etunimet.
Minä Raili
Rakastan: luontoa, etenkin kukkia ja merta kesällä, valkoisia “metsiä” talvella, Kaivopuistoa, hyviä ja ystävällisiä ihmisiä, kirjoja (en sentään aivan kaikkia), Straussin valssia “Kultaa ja hopeaa”, Smetanan Moldauta + paljon muita kauniita musiikikappaleita, tällä hetkellä hyvin paljon suomen kielioppia. Rakastan myös simpukkaani (tiedät, ketä tarkoitan)
Vihaan: epärehellisyyttä, vahingoniloisia ihmisiä, itsekkyyttä, siis (joskus) myös itseäni, sillä olen itsekäs, mitä suuremmassa määrässä.
Ihailen: ylioppilaita, sotasankariamme Mannerheimiä, Linné'etä, tähtitaivasta, säveltäjiä, eräitä kirjailijoita esim. Koskenniemeä myös muutamia ihmisiä sekä paljon muuta
En voi sietää: sukkien parsimista, suomen ainekirjoitusta, navetassa oloa. En myökään siedä hernekeittoa. Aivan tulee paha olo sitä ajatellessa, hui!
Muistan: erään talvipäivän, 23.2.1946, jolloin olimme Vanhassa kirkossa, ne tapahtumat siellä, viime-syksyiset jomma-illat meillä (onneksi, että ne ovat enää vain muistoja), yhdessäolomme serkkuni luona toissailtana. Hah-haha-a-a pikku hoidokkiamme siellä.
Tunnustan: olevani kauhea ihminen, paha Sinulle ja monelle muulle, olevani kykenemätön hillitsemään itseäni, että pääni on viisautta vailla (ainakin nyt kirjoittaessani tätä).
Toivon: pääseväni ylioppilaaksi, että minulle selviytyy paikka elämässä, saavani nyt hyvän todistuksen, vaikkakin se taitaa olla turhaa edes toivoa sitä, että ystävyytemme pysyy vielä kauan, kauan, pääseväni vielä kerran lapsuuteni kesänviettopaikoille Uudenkaupungin saaristoon.
Pelkään: suunnitemieni luhistumista, kaikkea sitä, mikä on edessäni päivä päivältä, milloin jokin koe on aiheuttamassa pelon tunnetta, milloin taas jokin muu seikka.
Aika erilaista verrattuna nykyisiin lukiolaisiin, tai mistäpä minä sen voisin tietää. Moni lukiolainen olisi varmasti ihan ihmeissään meidän kolmekymppisten teiniaikaisia päiväkirjoja lukiessa. Onneksi ne ovat lukkojen takana :)
Tarina siitä, miten löysin aarteet, löytyy täältä.
<3 kirjoita pian lisää!
VastaaPoista<3 kiitos. Varmasti kirjoitan, on niin erilaisia kun nykytyttöjen jutut :)
VastaaPoistaBlogistani löytyy sulle nykyaikaisten tyttöjen haaste :)
VastaaPoista