5.7.2013

Vaatteiden värjäys teellä – halpaa ja superhelppoa.


Tässä postauksessa kerrotaan teevärjäyksestä yleisesti. Tarkemmat värjäysohjeet löytyvät täältä.

Kankaan värjääminen teellä on yksi helpoimmista tee-se-itse-ohjeista, joita tiedän. Se onnistuu lähes aina ja tarvikkeiksi tarvitaan vain puuvillainen vaate (canvaskengät ovat puuvillaa!) suolaa ja mustaa teetä. Koska värjäyslientä ei ole tarkoitus juoda, kelpaa halvin mahdollinen irto- tai pussitee tähän tarkoitukseen loistavasti. Eri teelaatuja voi myös yhdistellä, joten samalla kun vaatteesi saavat ihanan nudevärin, pääset vanhentuneista teevarastoistasi kätevästi eroon.

Kuvan hamonen on toimittanut luottohameeni virkaa jo muutaman kesän. Se ulottuu juuri polvien yläpuolelle, ja toimii sekä yksinään että alushameena. En tunne oloani mukavaksi hihattomissa pikkumekoissa ja/tai ballerinoissa, mutta peittävissä vaatteissa hikoilukaan ei houkuta. Siksi alushame on varsinkin helteellä todella jees.





Hameen alaosa on ikivanha kirppislöytö, alunperin valkoinen trikoohame, joka osoittautui käytössä liian pliisuksi. Sen päälle ompelin monta vuotta palvelleen lempitunikani helman kuminauhavyötäröineen, ja viimeiseksi värjäsin koko luomuksen teellä. Tämän kesän alussa halusin jostain syystä pitää hametta jälleen valkoisena, joten uitin sen kloriittikylvyssä. Teeväri lähti hyvin, mutta valkoiseen kyllästyin ennätysnopeasti. Nyt hame on taas tutunvärinen ja päällä monta kertaa viikossa.





Näiden kenkien seuraava koti saattaa hyvinkin olla roskis. Ne näyttävät vielä kuvissa kauniilta, mutta todellisuudessa ne ovat epäsiistit ja menettäneet muotonsa täysin. Ostin ne vitosella Spirit Storen outletista vuonna 2010, ja ne ovat olleet tehokäytössä siitä lähtien.





Vaikka tein näille vain yhden teekäsittelyn, valkoiset kumiosat värjäytyivät yllättävän hyvin. Voi olla että halpistossujen materiaali oli juuri sopivan heikkolaatuista tähän projektiin. Rakastin valkoisten nauhojen ja teevärin kontrastia, ja sitä miten näitä pystyi käyttämään vaikka keskikesällä, kun muita sappaita ei olisi voinut edes kuvitella laittavansa jalkaan.





Vetoketjujen laadusta varoiteltiin jo kaupan kassalla, joten en yllättynyt kun ne hajosivat pian. Kursin kengät takaisin kokoon, mutta jälkeenpäin ajatellen se olisi ollut hyvä tehdä jo ennen käyttöönottoa. Vielä viime kesänä vetoketjut näyttivät irrallisinakin ihan asiallisilta, mutta pari viimeistä pesukonepesua taisi tehdä tehtävänsä.




Tämän mekon värjäsin Lupiinille viime kesänä. Olin varannut kivan mekon kesähäitä varten, mutta juhlia edeltävällä viikolla huomasin sen käyneen pieneksi. Penkoessani alerekkejä paniikissa löysin läheisestä Lindexistä tämän valkoisen pitsimekon seitsemällä eurolla. Etiketin mukaan pienten lasten pukeutumisessa ei tarvitse noudattaa orjallisesti värejä koskevia rajoituksia, joten teoriassa mekko olisi käynyt valkoisenakin. Valkoinen kuuluu mielestäni silti vain morsiamelle, joten kaivoin teepurkin esiin ja lopulta mekko oli juuri täydellinen.

Kuten huomata saattaa, pidän teevärjäyksesta aika paljon. Erityisesti kesällä se on hauskaa puuhaa. Tällä hetkellä minulla on työn alla kirppikseltä ostettu kasa valkoisia vaatteita, joita ajattelin värjäyksen jälkeen vielä tuunata jotenkin. Jos kaipaat yksityiskohtaisempia ohjeita teellä värjäämiseen, hihkaise siitä kommenttiboksiin. Tähän postaukseen en saanut ohjeita enää mahtumaan :)

Edit: Värjäysohjeet löytyvät nyt täältä!

3 kommenttia:

  1. Mielelläni kuulen ohjeita! Upeita sävyjä olet saanut aikaiseksi.

    VastaaPoista
  2. Minuakin kiinnostaisi kovasti ohjeet!

    VastaaPoista
  3. Kokeilin ohjetta yhteen puseroon ja siitä tuli tosi kiva:)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...