Ei taida olla parempaa ajankohtaa kirjoittaa aamuista ja lähtemisen vaikeudesta kuin maanantaiaamu. Kaikkien tarvittavien asioiden muistaminen ennen ovesta ulos astumista ei ollut helppoa lapsettomanakaan, mutta nykyään se on melkein mahdotonta.
Omien kamojen lisäksi on muistettava ottaa mukaan kurahousuja, rukkasia, lelupäiväleluja ja kaikenlaisia lippulappusia. Jos onnistun niiden lisäksi muistamaan avaimet ja lompakon, kännykkä jää todennäköisesti yöpöydälle. Lisäksi muutin kuukausi sitten uudelle työhuoneelle, ja tännekin on melkein joka aamu tuotava asioita, jotka jäivät pois (unohtuivat) varsinaisesta muuttokuormasta. Harmittavimpia unohduksia ovat kuitenkin olleet ne, jotka tapahtuivat kun kävin perinteisesti päivätöissä. Unohtuneen duuniläppärin hakeminen kotoa ei ole paras aloitus työaamulle, varsinkaan jos on jo valmiiksi kiire.
Ongelman ratkaisu löysi tiensä luokseni kierrätyskeskuksen levylaarin kautta. Kim Lönnholmin albumi Minä olen muistanut, tarttui sieltä mukaani, osittain siksi koska se maksoi vain euron. Olen yrittänyt pitää periaatteenani, etten osta vinyylilevyjä, elleivät ne osu kategoriaan jota tykkään kuvata henkilökohtaisiksi ystäviksi, ja Kim Lönnholmin valinta oli itsellenikin yllätys. Päästyäni kotiin olin tuijotellut levyä hetken, ihmetellen miksi tämäkin levy piti nyt sitten hankkia, kun koin yhtäkkisen valaistuksen. Tiesin mitä oli tehtävä.
Printtasin kuvan levyn kannesta, laitoin sen kehyksiin ja ripustin kotioveen. Tarkoitukseni oli lisätä kuvaan vielä symbolit avaimille, puhelimella ja lompakolle, mutta imagosyistä pelkkä Kim sai riittää. Joka aamu ennen oven avaamista pysähdyn muistamaan asioita Kimin kanssa, ja se auttaa. Tänäänkään en unohtanut mitään!
Mites teillä, arvon lukijat? Mitä apukeinoja teillä on tapana käyttää asioiden muistamiseen tai arjen sähläyksen vähentämiseen?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti