Sivut

6.2.2014

Sipulipurkki sammalpeitteellä


Ihanaa olla taas täällä blogin kimpussa. Jos pitkästä tauosta pitää jotain kommentoida, niin voisin ehkä sanoa että elämä tuli väliin ja blogihommien tielle. Blogioppaissa neuvotaan että jokaisella bloggaajalla tulisi olla juuri tällaisia tilanteita varten 3-6 kuukauden verran ylimääräisiä postauksia. Niin kaunis kun ajatus onkin, tarvitsisin ensin 3-6 kuukauden loman ja sitten vielä vähän ylimääräistä vapaa-aikaa niiden ylimääräisten postausten tekoon.

Nyt olen onnekseni palannut takaisin normaalitilaan eli suoltamaan projekteja ja ideoita internetin projekti- ja ideapaljouteen.




Tämä proggis on yllättäen viime vuodelta. Keraaminen, ruskeaksi maalattu sipulipurkki huuteli nimeäni lähikirppiksen hyllyltä ja näytti lisäksi ihan ystävältäni Kirsiltä, jolla oli synttärit sopivasti tulossa. En ostanut purkkia heti, joten jouduin palaamaan takaisin jännäkakat housuissa, toivoen että purkkini on vielä tallella.



Päällystin purkin itsetehdyn liitutaulumaalin (kokkareisella ja kuivuneella) lopulla, jotta sain vähän tekstuuria sileään pintaan. Pensselöin päälle liimaa ja ripottelin sen päälle uutta rakkauttani, tekonurmikkoa. Lopuksi tuhrin silmiin vähän glitteriä ja lakkasin koko komeuden spraylakalla.



Purkissa voi sitten säilyttää asioita, tai niitä sipuleita.

5 kommenttia:

  1. oi, Hieno. ps. tuli pehmeet kintut piparminttuvoiteesta, kiitos talvijalkojeni hellimisestä. :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos ja terveisiä kintuille :)

    VastaaPoista
  3. ihana purkki :)

    VastaaPoista
  4. Plus, how the positioning capabilities, what on line casino games find a way to|you presumably can} ahead to finding|anticipate finding}, and one of the 바카라 사이트 best ways to both deposit and withdraw. Big Spin Casino opened its doorways in 2018 and in that point has created top-of-the-line on line casino bonuses within the trade. New customers can declare up to as} $1,000 in bonus cash using the bonus code “BIGSPIN200”. They attempt to brainwash you and inform you they are, however whenever you're an skilled player like myself, you play a recreation for a while and provides it an opportunity. Please do not go in thinking I will play until I get free spins or a bonus. Don't get lazy and persist with the one recreation, be focused and take your time.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...