16.5.2013

Aamu oravapuistossa


Eräänä lauantaiaamuna lähdimme Lupiinin kanssa vierailemaan kotilähiöni suurimmassa nähtävyydessä, oravapuistossa. Sen oikea nimi on Alppiruusupuisto, mutta koska käymme siellä lähinnä tapaamassa oravia, on lempinimi perusteltu. Alppiruusupuisto on perustettu Helsingin yliopiston kasvinsuojeluohjelman koealueeksi vuonna 1975, ja siellä jalostetaan Suomen oloihin sopivia alppiruusuja. Puiston pohjoispuolella on lisäksi ihana atsalea-alue, jonka kyltistä opin, että atsaleatkin ovat itse asiassa alppiruusuja.

Nimi tai kuvaus ei kuitenkaan tee oikeutta paikalle. Olen tottunut alppiruusuihin korkeintaan metrin korkuisina pensaina ja ennen ensimmäistä vierailuani odotin näkeväni vain nättejä kukkia. Oravapuiston alppiruusut ovat kuitenkin toista maata. Ne ovat puiden korkuisia ja kasvavat vieri vieressä aidatulla alueella, jota halkovat köysillä reunustetut, pitkospuita muistuttavat kävelysillat. Tunnelma on sanalla sanoen taianomainen.




Jälkimmäinen kuva on viime vuoden kukkaloistosta. Puiston alppiruusut kukkivat joka toinen vuosi runsaasti ja joka toinen vuosi vähän vaatimattomammin. Vaikka näky on vuodesta riippumatta hieno, on tänä kesänä muistini mukaan upean kukkaloiston vuoro.

Perimätiedon mukaan kukat ovat parhaimmillaan juhannusaattona, mutta ainakin kolmena viimeisenä kesänä on juhannusviikolla ollut jo liian myöhäistä nähdä ne täydessä loistossaan. Aikaisempina vuosina en ole kertaakaan onnistunut bongaamaan otollisinta kukka-ajankohtaa, joten tänä vuonna aion käydä tarkistamassa tilanteen ainakin kerran viikossa. 

Ehdottomasti eniten pidän puistosta kuitenkin silloin, kun se ei ole kukassa. Tunnelma pääsee oikeuksiinsa varsinkin aamuisin, myöhään illalla tai kun on kosteaa. Silloin vierailijoitakin on vähemmän, ja siksi lähdimme nytkin liikkeelle suhteellisen aikaisin. Oli niin ihana kevätsää, että räpsin huvikseni melkein parisataa kuvaa. 


Tältä näyttää puiston ulkopuolella. Ottamistani kuvista tuli hienoja, mutta tietokoneeni vaurioitui muutossa pari kuukautta sitten ja näyttöön ilmestyi leveitä, kellertäviä raitoja. Kuvankäsittely meni siis aivan päin rhododendronia (huumorintaju on vaurioitunut jo aikoja sitten). Minulla oli vakaa aikomus käsitellä kuvat uudelleen, mutta valitettava totuus on, että näillä säillä inspiraatio touhulle on hyvin vähäinen. Näillä siis mennään. 


Viime kesänä lapseni oli vielä niin pieni, että pienten eläinten nimet menivät iloisesti sekaisin. Kun Lupiini juoksi oravien perässä pulleat kädet täynnä pähkinöitä, ja käski huutaen pupuja pysähtymään, nauroin ja kyynelehdin samaan aikaan. Tänä vuonna ei ollut pienintäkään epäselvyyttä siitä mitä olimme menossa katsomaan, mutta puisto yllätti meidät silti...


Asetuimme asemiin suosikkipaikallemme ja heittelimme pähkinöitä sinne tänne. Oravia ei näkynyt missään, mutta sen sijaan polullemme marssi metsän siimeksestä hirvittävä olento, puuhku.


Puuhku sai nimensä siitä, kun Lupiini näki sepelkyyhkyn ensimmäistä kertaa. Tunnollisena äitinä kerroin että linnun nimi on sekä kyyhkynen että pulu. Ensi kerralla olen viisaampi enkä sekoita pienen päätä.


Puuhkut ovat hyvin pelottavia otuksia.


Vihdoin pähkinäaamiaiselle saapui myös herra tai rouva Orava. Se ei ollut milläänsäkään vaikka sen päälle heiteltiin ihastuneen kiljunnan säestämänä monta kourallista pähkinöitä.


Epäilen että herra tai rouva Orava on poseerannut kameran edessä ennenkin, koska harva ammattimallikaan näyttää syödessään näin elegantilta.

(Paitsi salaattia syövät naiset. Tsekkaa Women Laughing With Salad niin tiedät)


Yhtäkkiä rauhallinen aamiaishetki keskeytyi. Oravakaverimme otti loput ruuista mukaansa ja loikki salamana pois paikalta. Pensaikosta kuului pahaenteistä rapinaa kun paikalle saapui jälleen...


Puuhku!


"Apua, puuhku!"


Säikähdyksestä toivuttuamme syötimme loput pähkinät puiston muille, vähemmän fotogeenisille oraville ja suuntasimme sitten kotia kohti. Lupiinin tutkiessa ympäristöä räpsin vielä muutamat kuvat ja nautin kevään ensi merkeistä. Seuraavalla viisitillä näemme varmaan jo kukkia.





1 kommentti:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...