Sivut

27.3.2014

Uudet ruukut kierrätyskeskuksesta vs. samanlaiset kaupan ruukut.


Parvekepuutarhan kevätvalmistelut ovat meillä vasta ajatuksen asteella, vaikka muualla esikasvatetaan taimia jo vauhdilla. Viime kesänä viihdyimme mökillä niin hyvin, että tänä vuonna kerrostalon parvekkeelle tulee todennäköisesti vain muutama kasvatuskokeilu ja pakolliset yrtti- ja salaattipenkit, joille viritämme mökkireissujen ajaksi erilaisia automaattikasteluratkaisuja.

Tarkoituksemme on siis pitää kasvit hengissä, ja siihen eivät kaikista pienimmät ruukut sovellu. Topakkana ilmoitin miehelle että mehän ei sitten mihinkään kauppaan mennä, ja suuntasimme ruukkuostoksille Kyläsaaren Kierrätyskeskukseen.


Yllä näkyvän kuvan ruukut maksoivat yhteensä 7,50 euroa. Tein vähän vertailevaa tutkimusta ja laskin että vastaava setti ruukkuja kaupasta hankittuna olisi tullut maksamaan ainakin 51,50 euroa. Ihan kiva säästö.

Olen maininnut aiemminkin, että kierrätyskeskus on lempitavarataloni, mutta se ansaitsisi oikeastaan oman postauksen tai monta. Siitä, miten ihmiset heittävät pois ehjiä tavaroita, on puhuttu, kirjoitettu ja meuhkattu jo vuosia, mutta kierrätyskeskukset ja roskalavat vetävät silti joka kerta hiljaiseksi. Käyttökelpoista tavaraa löytyy pikkurahalla tai ilmaiseksi niin paljon kun jaksaa kotiin kantaa. Hylättyjen tavavuorien edessä ei voi kuin hiljentyä ja päättää aina uudelleen, että meille käytetyt tavarat riittävät ihan hyvin.

Vain niille, jotka haluavat tavaroidensa ja vaatteidensa olevan just viimeisintä muotia, tai tämän kauden trendivärejä- tai materiaaleja, käytetyn tavaran liikkeissä asiointi ei aina ole niin tuottoisaa. Kannattaa silti antaa "kirppisroinalle" mahdollisuus.




Nämä pienet amppelit maksoivat euron kappale ja toisessa oli vielä hintalappukin tallella. Ikean valikoimaa, tottakai, ja myynnissä tavarataloissa hintaan 6,90 euroa kappale. Toisessa ruukussa on muutama pieni kuluma, joille en aio tehdä mitään. Jos haluaisin, saisin ne peittoon joko tussilla, ruskealla maalilla tai vaikka öljyn ja värin sekoituksella. Väri voi tässä tapauksessa olla vaikka murskattua väriliitua, koska näin pienellä alueella sillä ei ole mitään väliä.




Näiden hinta oli myös euron, tai korkeintaan kaksi. Ruskea ruukku jäi pyyhkimättä, mutta se on todellisuudessa ehjä, siisti ja puhdas. Plantagenissa samantyyppinen, ehkä vähän halvemman oloinen ruukku maksoi 9.90. Pienemmälle ruukulle ei löytynyt vastinetta nopealla nettiselailulla, mutta kaupan hinta sille voisi olla vaikka 7,90, jos oletetaan että sen saisi halvalla. Plantagenista löytyi nimittäin myös likaisen sementtiämpärin näköisiä "vintage"-ruukkuja joista olisi saanut maksaa 24,90 euroa kappaleelta.




Punottu ruukku on sen verran trendikäs, että sen siskoja ja veljiä löytyy varmaan joka sisustuskaupasta. Anttilassa samankokoisen hinta on tänä keväänä 12,90 euroa.




Sitten tämä. Ruma ruukku, lempparini. Tämänkin hinta oli jotain euron ja kahden välillä ja alkuperäinen aikomukseni oli maalata se yksiväriseksi mahdollisimman pian. Nyt kun olen ehtinyt katsella ruukkua jonkin aikaa, ottanut siitä kuvia ja tottunut siihen, olen sitä mieltä ettei sitä saa ikinä maalata. En tiedä onko väritys alkuperäinen, vai onko joku maalannut sitä itse, mutta pohja on tuollainen oranssin ja vaaleansinisen sekoitus ja kolojen päälle on sohittu ruskeaa ja hopeista maalia. Ihana!

Tämän hinta kaupassa? :) En lähtenyt edes etsimään. Veikkaan että tällainen muotoiltu ja kuluneen näköinen ruukku voisi maksaa isossa ketjuliikkeessä mitä tahansa 14,90 eurosta ylöspäin. "Koristelu", jos se on tehty itse, vähentää kuitenkin ruukun arvoa, joten käypä hinta sille voisi olla vaikkapa 7 euroa. Tai sitten tämä on jotain hillitöntä designiä ja olen tietämättäni tuhansia euroja rikkaampi.





Kuten alussa kirjoitin, ruukkujen yhteenlaskettu hinta kaupasta ostettuna olisi ollut 51,50 euroa ja käytettynä ne maksoivat 7,50. Rahallista säästöä tuli siis 44 euron verran ja hyvää omaatuntoa ainakin tuplasti enemmän. Nyt, kun ruukkuja ei vielä ole pesty tai täytetty kasveilla, voi vielä huomata etteivät ne ole uusia. Veikkaan että pari viikkoa katupölyn armoilla tekee tehtävänsä, oli ruukku kaupasta tai roskiksesta, ja sen jälkeen eroa ei huomaa kukaan.

Ruukkureissun lisäksi siivosimme lopultakin parvekkeen pölystä, roskista ja kyllä, joulukuusesta. Meillä oli vakaa aikomus hankkiutua siitä ajoissa eroon, mutta en tiedä mitä kävi. Kuuselle tyypilliseen tapaan se oli tietenkin pudottanut kaikki neulasensa. Niiden lakaisu partsilta oli tuskaa, mutta sainpa samalla ilmaista kuvausrekvisiittaa :)

Luettelo koko maan kierrätyskeskuksista löytyy osoitteesta www.kierrätyskeskus.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...