Sivut

20.11.2013

Ohje: Appelsiinikynttilät


Tätä ohjetta muokkaamalla kynttilöitä voi tehdä appelsiinien lisäksi esimerkiksi greipeistä, sitruunoista ja limeistä. Jos teet kynttilämassan vanhoista kynttilänjämistä, tarvitset kaupasta vain sydänlankaa. Sitä saa n. parilla eurolla melkein kaikista askarteluliikkeistä.

Tunsin itseni muuten niiiiiiin ammattimaiseksi taiteilija-bloggaaja-henkilöksi kun valitsin kynttilöiksi sopivia yksilöitä lähikaupan hedelmäosastolla.






Tarvikkeet
  • Appelsiineja. Yhdestä hedelmästä tulee periaatteessa kaksi kynttilää, mutta kannattaa ostaa ylimääräisiä. Kaikki hedelmäyksilöt eivät käyttäydy samalla lailla, eikä kaikki mene aina niin kuin Strömsössä.
  • Vanhoja kynttilänjämiä tai valmista kynttilämassaa.
  • Sydänlankaa
  • Iso neula
  • Käytöstä poistettu kattila ja/tai keittämisen kestävä astia
  • Tikkuja tai syömäpuikkoja sydänlankojen virittämistä varten.



1. Laita kynttilämassa tai kynttilänjämät sulamaan vesihauteeseen tai käytöstä poistettuun kattilaan.

2. Leikkaa hedelmät puoliksi ja tasaa pohjat varovasti terävällä veitsellä. Varo, ettet leikkaa liikaa.



3. Irrota hedelmälihat puolikkaista. Sormet ovat tähän ehdottomasti paras työkalu! Yläkuvasta näkee, miten sain yhteen puolikkaaseen aikaiseksi ison reiän. Varovaisuus kannattaa siis ja maltti. Pyyhi puolikkaat kuivalla keittiörätillä tai vastaavalla ja siirry seuraavaan vaiheeseen.






4. Tee sydänlangoista sopivan pituisia pätkiä ja kasta ne sulaan kynttilämassaan. Muotoile suoraksi ja anna kuivahtaa hetken.

5. Tee sydänlangan toiseen päähän solmu ja pujota se neulan avulla appelsiininpuolikkaan läpi.

6. Viritä sydänlanka tikun tai puikon avulla niin, että se osoittaa suoraan ylöspäin.



8. Kaada appelsiinit täyteen sulaa kynttilämassaa. Anna vetäytyä muutaman tunnin ajan.

9. Kynttilämassan kuivuttua kynttilät ovat todennäköisesti kuopalla. Sulata lisää kynttilämassaa ja kaada sitä reilusti kynttilöihin. Ei haittaa jos massaa valuu alustalle, koska se irtoaa appelsiineista helposti.



10. Rapsuta kynttilämassan roiskeet pois appelsiineista, leikkaa sydänlangat ja siisti kynttilät. Valmista!




Vinkkejä:

  • Saat kynttilän pinnan tasaiseksi raaputtamalla sitä ensin terävällä veitsellä ja pitämällä sitä sen jälkeen kuuman, juoksevan veden alla. Viimeistele pinta rätillä hinkkaamalla.
  • Tee tuoksukynttilöitä lisäämällä massaan eteerisiä öljyjä.
  • Värjää kynttilämassa joko valmiilla kynttiläväreillä tai ota riski ja koita esimerkiksi raastettua väriliitua, kuten allekirjoittanut :)
  • Kuten aina, kynttilät pitää polttaa tulenkestävällä alustalla, eikä niitä saa jättää yksin palamaan.


Kynttiläohjeet ovat tällä erää tässä. Seuraavaksi siirrytään itsetehtyyn kosmetiikkaan ja erilaisiin lyhtyihin, tai johonkin muuhun, mihin tarmoni näin kaamoksen keskellä riittää. Ei jotakuta sattuisi kiinnostamaan sohvalla makaamisen ja turhan valittamisen tee-se-itse-ohje? 

4 kommenttia:

  1. Aivan mahtavat kynttilät!

    VastaaPoista
  2. Kuinka kauan tälläset kynttilät säilyy? Lähinnä tarkoitan että kuinka kauan appelsiinin pinta pysyy kauniina ja tuoreen näköisenä?

    VastaaPoista
  3. Kuinka kauan tälläset kynttilät säilyy? Lähinnä tarkoitan että kuinka kauan appelsiinin pinta pysyy kauniina ja tuoreen näköisenä?

    VastaaPoista
  4. Kuinka kauan kynttilöiden koko tekoprosessiin menee aikaa?

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...